Matkabudjetti kannattaa aina tehdä oli suunnitelmissa vain pidennetty viikonloppu tai pidempi reissu. Lomabudjetti tekee matkasta huolettomamman eikä kaada taloutta reissun jälkeenkään.
Budjettimatkat on mahdollista järjestää siten, että matkaajan ei tarvitse tinkiä mistään olennaisesta tai jättää jotain matkustuskokemuksia väliin.
Säästäminen on hyvä aloittaa ajoissa ja tehdä heti kattava budjettitaulukko arvioiduista kustannuksista.
Matkabudjettia tehdessä kannattaa myös miettiä, onko aiheellista ja mahdollista hankkia lisätuloja, jotta budjetointi olisi helpompaa.
Mihin kaikkeen reissaajan on varauduttava? On syytä varautua hyvin ja tarkistaa esimerkiksi paikallisen Suomen suurlähetystön ohjeet matkustajalle.
Thaimaa päiväbudjetti vaihtelee paljon sen mukaan, mikä on matkakohteena ja kuinka paljon haluaa nauttia päiväretkistä ympäri saaria.
Samoin ruokavalinnat vaikuttavat paljon lopulliseen budjettiin. Jos nauttii paikallisista herkuista ja suosii pieniä kojuja pääsee pienellä budjetilla.
Mikäli valitsee mieluummin turistien suosimia ravintoloita ja suuria länsimaisia ketjuja, saa maksaa lähes kotimaan hintoja.
Tässä taulukossa ei ole otettu huomioon mahdollista passin uusimista ja siitä koituvia kuluja, mutta toisaalta muita byrokratiaan kuuluvia kuluja on tarkisteltu.
Samanlaisen excelin kannattaa tehdä myös lyhyemmistä matkoista lähes ensimmäisenä askeleena kohti matkaa. Budjetin laatiminen voi vielä muuttaa matkaan suunniteltu aikaa tai jopa matkakohdetta.
Jos näyttää siltä, että budjetti ei riitä, mutta matkaa et halua muuttaa matkakohdetta tai -aikaa, voit hakea pikalainaa nopeaan matkabudjetin korjaamiseen.
Mitä lisätietoa matkabudjetti antaa? Ensinnäkin sitä laatiessa huomaa helposti jos jokin akuutti ja välttämätön asia on hankkimatta.
Kun selailee muiden laatimia budjetteja, saattaa käydä ilmi, että suunniteltuun matkakohteeseen matkustavien on hankittava rokotus, joka sinulta juuri puuttuu. Tai että vakuutus ei ole ajan tasalla.
On hyvä että nämä seikat käyvät ilmi hyvissä ajoin, sillä esimerkiksi rokotuksia ei välttämättä saa joka paikassa käden käänteessä. Vakuutuksiakin on hyvä vertailla hiukan, jollei ole olemassa olevia vakuutuksia tietyssä yhtiössä.
Kun teet budjetin huolella, ei rahanmeno pääse yllättämään, sillä olet hyvin perillä kohdemaan hintatasosta jo ennen lähtöä.
Syysloman matkakohteina houkuttavat lyhyet kaupunkilomat, mutta niitäkin varten kannattaa tehdä laskelmia. Kaupunkilomilla kuluu yllättävän paljon rahaa hyvään ruokaan, juomaan ja shoppailuun.